– Kalsium on välttämätöntä luukudoksen kehitykselle ja ylläpidolle, mutta myös lihasten toiminnalle ja hermoimpulssien välittymiselle, eläinlääkäri Maria Pyykönen kertoo.
Fosfori toimii yhdessä kalsiumin kanssa luuston rakennusaineena sekä osallistuu elimistön energia-aineenvaihduntaan. Niiden puutokset voivat aiheuttaa monenlaisia terveysongelmia hevoselle.
– Seurauksia voivat olla esimerkiksi heikentynyt luuston kehittyminen sekä lihaksiston heikentynyt toimintakyky ja jopa kouristukset. Kalsiumin puute voi aiheuttaa muitakin hermostollisia oireita, Pyykönen kuvailee.
– Kalsiumin liikasaanti voi häiritä fosforin imeytymistä, ja toisin päin. Vaarana ovat luuston sairaudet ja häiriötilat sekä munuaisongelmat.
Liikasaanti on vaarallisimmillaan silloin, kun kalsium–fosfori-suhde on vinksallaan. Absoluuttisten määrien lisäksi on erittäin tärkeää huomioida niiden keskeinen tasapaino: hevosen on saatava kalsiumia aina selvästi enemmän, jopa lähemmäs kaksinkertainen määrä fosforiin nähden.
– Koko rehuannoksen Ca:P tulisi olla täysikasvuisella hevosella noin 1,4:1. Kasvavat varsat ja imettävät tammat tarvitsevat ravinnostaan enemmän kalsiumia, joten kasvavilla varsoilla sopiva Ca:P on 1,8:1 ja imettävillä tammoilla 1,6:1, eläinlääkäri luettelee.
Kantavien ja imettävien tammojen kohdalla kalsiumin ja fosforin riittävä ja sopusuhtainen saanti edistää sekä tamman että varsan terveyttä, erityisesti luuston hyvinvoinnin kannalta. Vieroituksen jälkeenkin varsojen kasvu jatkuu kiivaana, ja riittävän korkeaa kalsium–fosfori-suhdetta tarvitaan luukudoksen normaalin kehityksen tueksi.
Urheiluhevosten kohdalla kalsiumin ja fosforin tehtävistä korostuvat myös lihasten energiantuotanto ja palautuminen. Tasapainoinen ruokavalio auttaa ylläpitämään suorituskykyä ja välttämään loukkaantumisia.
Vanhojen ja sairaiden hevosten kohdalla ravitsemus on niin ikään erityisen tärkeää katsoa kuntoon myös kalsiumin ja fosforin saannin osalta. Varsinkin jos päivittäinen rehuannos on pieni tai käytössä on erikoisruokavalio, ravintolisät saattavat olla tarpeen. Toisaalta esimerkiksi nivelvaivaiset hevoset voivat hyötyä erityisistä ravintolisistä kalsiumin ja muiden luustoon vaikuttavien aineiden osalta.
Käytännössä kalsiumin ja fosforin oikea saanti ja suhde varmistetaan jokaista ruokintaan kuuluvaa rehua analyysien tai pakkausselosteiden perusteella tarkastelemalla. Niinpä myös kalsiumin ja fosforin tapauksessa kaiken perustana on tietysti heinä.
– Heinäanalyysitilaukseen täytyy sisällyttää aina myös kivennäispaketti, sillä muuten kalsiumin ja fosforin kanssa jäädään arvailujen varaan, Pyykönen painottaa.
– Tyypillisesti timotei- ja nurmiheinä sisältävät näitä mineraaleja melko hyvässä tasapainossa. Sinimailanen eli alfalfa ja puna-apila ovat erityisen hyviä kalsiumin lähteitä.
Moni hevonen syö päivittäin myös väkirehuja. Vaikka ne on suunniteltu varmistamaan ravintoaineiden sopiva saanti, ne eivät ymmärrettävästi pysty mukautumaan jokaisen heinäsadon erityispiirteisiin.
Väkirehujen ravintoarvot on siis tutkittava tarkkaan. Kalsium–fosfori-suhde saattaa esimerkiksi pelkässä väkirehuannoksessa olla kohdallaan, mutta pudota hevosen kokonaisruokinnassa liian pieneksi, mikäli heinän kalsium on alakantissa.
– Tarvittaessa hevoselle voi antaa lisärehuja, jotka on suunniteltu erityisesti kalsiumin tai fosforin täydentämiseen. Kivennäis- ja vitamiinilisät voivat olla hyvä apu tasapainottamaan ruokavaliota, eläinlääkäri ohjeistaa.
Yksi paljon käytetty kivennäislisä on rehukalkki. Kalkki on erittäin kalsiumpitoinen yhdiste, jolla kalsium–fosfori-suhdetta saa kohotettua edullisesti. Tänä päivänä se saattaa olla hevosharrastajalle turhan tuntematon tuote.
– Nykyään luotetaan aika paljon pelletöityihin väkirehuihin säkeissä, että valmiit sekoitukset sisältäisivät automaattisesti kivennäisten oikean suhteen ja määrän. Aiemmin hevosenomistajat tuntuivat opiskelevan ruokintakirjoja useammin, Pyykönen pohtii.
– Ihan minimissään pitäisi varmistua siitä, että kalsiumia on kokonaisruokinnassa enemmän kuin fosforia. Vaikka näiden ravintoaineiden puutokset harvemmin näkyvät nopeina tai näyttävinä oireina, olisi erittäin mielenkiintoista tehdä tutkimusta esimerkiksi luunmurtumapotilaiden ruokinnasta.
Teksti ja haastattelu: Sonja Korvenheimo
Black Horsen kalkkipitoisia tuotteita: Rehukalkki, Fakta-sarjan Ca, Premium-sarjan Piimax
Myös sinimailanen(alfalfa) on hyvä kalsiumin lähde, Black Horse GreenBar.