Kaliumin tehtävät ja tarve
Kalium on elimistön tärkein solunsisäinen positiivisesti varautunut ioni eli kationi. Se osallistuu esimerkiksi hermoimpulssien välitykseen, lihasten toimintaan sekä solujen neste- ja happo-emästasapainon säätelyyn. Yhdessä natriumin (Na) kanssa kalium on välttämätön solukalvojen sähköisen toiminnan ylläpidossa.
Veren kaliumpitoisuus pysyy normaalisti tarkasti säädellyllä alueella, sillä sen poikkeavat muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti lihasten ja sydämen toimintaan. Munuaisilla onkin keskeinen rooli kaliumtasapainon ylläpitämisessä, sillä ylimääräinen kalium eritetään virtsaan.
NRC (2007) ravitsemussuositusten mukaan aikuisen hevosen kaliumin ylläpitotarve on noin 50 mg elopainokiloa kohti vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa 500 kg painavalle hevoselle noin 25 g päivässä. Tarve kasvaa erityisesti runsaan hikoilun yhteydessä.
Karkearehun kalium
Kalium on kasveille välttämätön ravinne. Kasvit tarvitsevat sitä esimerkiksi ilmarakojen toimintaan, solujen nestetasapainon säätelyyn ja entsyymitoimintaan. Kaliumilla on keskeinen rooli kasvien aineenvaihdunnassa, ja sitä esiintyy runsaasti kasvisoluissa. Siksi myös luonnonvarainen kasvillisuus voi sisältää huomattavia määriä kaliumia. Korkea kaliumpitoisuus ei siis ole vain viljeltyjen karkearehujen ominaisuus.
Heinäkasvipohjaisten karkearehujen kaliumpitoisuuksissa esiintyy huomattavaa vaihtelua. Esimerkiksi Eurooppalaisissa heinäaineistoissa on raportoitu noin 12–25 g/kg ka kaliumpitoisuuksia. Pitoisuuteen vaikuttavat useat tekijät, kuten kasvilajisto, maaperän ravinnetila, kaliumvarannot, lannoitus ja kasvukauden olosuhteet. Suomalaisessa nurmitutkimuksessa on osoitettu, että maaperän runsaat reservikaliumvarannot voivat ylläpitää nurmen korkeaa kaliumpitoisuutta myös vähäisellä kaliumlannoituksella (Virkajärvi ym., 2014). Korkea kaliumpitoisuus ei siis välttämättä kerro voimakkaasta lannoituksesta.
Jos 500 kg painava hevonen syö päivittäin noin 10 kg heinää, jonka kuiva-ainepitoisuus on 85 % ja kaliumpitoisuus 1,5 % (ka), se saa pelkästään heinästään noin 128 g kaliumia. Tämä on yli viisinkertainen määrä hevosen laskennalliseen 25 g päivittäiseen ylläpitotarpeeseen verrattuna.
Kalium aineenvaihdunnassa
Terveen hevosen elimistö pystyy yleensä käsittelemään huomattavasti laskennallisen tarpeen ylittäviä ruokinnan kaliummääriä. Vuonna 2025 julkaistussa meta-analyysissä Maier ja Kienzle tarkastelivat kaliumin, natriumin ja kloridin aineenvaihduntaa 33 tutkimuksen aineiston perusteella. Kaliumin erittyminen munuaisten kautta lisääntyi lähes lineaarisesti saannin kasvaessa, kun taas veren kaliumpitoisuus pysyi pääosin vakaana, riittävillä saantitasoilla.
Hevosille ei ole vahvistettu yleisesti sovellettavaa turvallisen kaliumin saannin ylärajaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaliumia voisi turvallisesti täydentää rajattomasti. Terveen hevosen tavanomaisesta karkearehuruokinnasta saama runsas kaliummäärä on eri asia kuin suuren kaliumlisän antaminen kerta-annoksena. Siksi on aina syytä seurata ruokinnan onnistumista ja varmistaa että se on yksilökohtaisesti tasapainossa.
Kalium ja muut kivennäisaineet
Kaliumin runsas saanti herättää toisinaan kysymyksiä sen vaikutuksesta muiden kivennäisaineiden hyväksikäyttöön, esimerkiksi magnesiumin (Mg) osalta. Naudoilla runsaan kaliumin saannin tiedetään voivan heikentää magnesiumin imeytymistä pötsissä. Hevosen ruoansulatusfysiologia on kuitenkin erilainen, jossa hevosilla magnesium imeytyy pääasiassa ohutsuolessa. Tämän vuoksi naudoilla havaittuja vaikutuksia ei voida suoraan yleistää hevosiin. Aiheesta on tehty hevosilla ja poneilla vain vähän tutkimusta, mutta esimerkiksi Hintzin ja Schryverin (1976) ponitutkimuksessa ruokinnan korkea, 3,4 % kaliumpitoisuus ei heikentänyt magnesiumin näennäistä sulavuutta tai pidättymistä.
Nykyisen tutkimusnäytön perusteella runsaskaliuminen heinä ei yksin ole peruste magnesiumlisän käytölle. Magnesiumin riittävä päivittäinen saanti tulee kuitenkin varmistaa tasapainoisella ruokinnalla, jossa huomioidaan koko ruokinnan magnesiumpitoisuus ja hevosen yksilöllinen tarve.
Keskustelua herättää myös kaliumin ja natriumin (Na) välinen yhteys. Molempia tarvitaan hermoston ja lihasten normaaliin toimintaan sekä elimistön nestetasapainon säätelyyn, joten niiden riittävä saanti on tärkeää. Nurmirehut sisältävät tyypillisesti runsaasti kaliumia mutta vain vähän natriumia. Tämä havainnollistaa, miksi yksittäisen kivennäisaineen runsas saanti ei kerro ruokinnan kivennäisaineiden riittävyydestä kokonaisuutena.
Meidän on helppo varmistaa natriumin riittävä saanti lisäämällä hevosen päivittäiseen ruokintaan sopiva määrä suolaa (NaCl). Suolan merkityksestä hevosen ruokinnassa voit lukea lisää aiemmasta artikkelista Suolan merkityksestä hevosten ruokinnassa.
Kalium erityistilanteissa
Kalium on yksi hevosen tärkeistä elektrolyyteistä, joita menetetään myös hikoilun mukana. Runsaasti hikoilevat urheiluhevoset menettävät kaliumin lisäksi natriumia ja kloridia, minkä vuoksi näitä kaikkia löytyy myös tyypillisesti elektrolyyttivalmisteista. Runsaasti karkearehua syövällä hevosella kaliumin saanti voi kuitenkin olla riittävää silloinkin, kun natriumin ja kloridin täydentäminen on tarpeen. Voimakkaasti hikoilevien hevosten elektrolyyttien tarve tulee aina arvioida yksilöllisesti.
Myös munuaisten toimintahäiriöt voivat vaikuttaa hevosen kaliumtasapainoon. Munuaissairaus ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että kaliumia pitäisi rajoittaa, vaan mahdolliset ruokinnalliset muutokset suunnitellaan tarkasti eläinlääkärin tutkimusten perusteella.
Yksi erityinen tilanne, jossa kaliumin saantia joudutaan rajoittamaan, on perinnöllinen hyperkaleeminen periodittainen halvaus (HYPP). Yhdysvalloissa työskennellessäni tutustuin quarterhevosiin, joiden tietyissä sukulinjoissa esiintyy tätä perinnöllistä sairautta. Sen taustalla on lihassolujen natriumkanavan toimintahäiriö, joka voi aiheuttaa esimerkiksi lihasvärinää, heikkoutta ja halvauskohtauksia. Yhdysvalloissa HYPP hevosten ruokinnalliseen hallintaan on jo vakiintuneita käytäntöjä, joissa keskeistä on ruokinnan kaliumpitoisuuden ja yksittäisten aterioiden kaliummäärän hallinta.
Vaikka HYPP on Suomessa huomattavasti vieraampi sairaus, myös meillä on quarterhevosia. Hevosrotujen ja sukulinjojen liikkuessa yhä enemmän maiden välillä on hyvä tiedostaa, että niiden mukana voi levitä myös meille ennestään harvinaisia perinnöllisiä sairauksia.
Kaliumin vähentäminen
Jos kaliumin saantia on tarpeen rajoittaa, huomio kannattaa kohdistaa ensisijaisesti karkearehuun, sillä se muodostaa tyypillisesti suurimman osan päivittäisestä kaliumin saannista.
Yhdysvalloissa HYPP hevosten ruokinnassa suositellaan esimerkiksi heinäkasvivaltaisia karkearehuja palkokasvien, kuten sinimailasen, sijaan. Kasvilaji ei kuitenkaan yksin takaa vähäistä kaliumpitoisuutta, sillä esimerkiksi kasvupaikka, lannoitus ja korjuuolosuhteet vaikuttavat merkittävästi lopputulokseen. Vähäkaliumisen karkearehun etsintä kannattaakin aloittaa vertailemalla analysoituja heinäeriä. Kivennäisanalyysin avulla voidaan arvioida ruokinnan kaliumin saanti ja valita hevoselle sen yksilöllisiin tarpeisiin sopiva karkearehu.
Kaliumia voidaan vähentää heinästä myös liottamalla. Owensin ym. (2019) tutkimuksessa kanadalaisen timotei-sinimailasheinän kaliumpitoisuus väheni 41 % jo 30 minuutin liotuksessa huoneenlämpöisessä vedessä. Tulosta ei kuitenkaan voi yleistää kaikkiin heinälaatuihin, sillä kaliumin liukenemiseen vaikuttavat muun muassa heinän koostumus, käytetty vesimäärä, veden lämpötila ja liotusaika.
Jos liotat karkearehuja, on hyvä muistaa, että se vähentää myös muita ravintoaineita ja liotettu heinä pilaantuu herkästi. Siksipä liotusvesi tulee kaataa pois ja heinä syöttää viipymättä.
Yhteenveto
Terveen hevosen ruokinnassa kaliumin riittävyys on harvoin keskeinen ongelma. Karkearehusta saatava kaliummäärä voi ylittää hevosen päivittäisen tarpeen moninkertaisesti, mutta terve elimistö pystyy normaalisti säätelemään kaliumtasapainoa tehokkaasti.
Pelkkä korkea kaliumpitoisuus ei siis tee heinästä terveelle hevoselle sopimatonta. Olennaisempaa on arvioida karkearehun ravintosisältöä osana koko ruokintaa ja huomioida hevosen yksilölliset tarpeet sekä terveydentila. Kaliumin saantia on syytä rajoittaa vain silloin, kun siihen on perusteltu tarve.
Jos hevosesi ruokinta mietityttää tai sinulla on kysyttävää kaliumin merkityksestä ruokinnassa, älä epäröi ottaa yhteyttä.
Lisälukemista aiheesta kiinnostuneille
NRC (2007). Nutrient Requirements of Horses. 6. painos. National Academies Press.
https://doi.org/10.17226/11653
Maier, I. & Kienzle, E. (2025). A Meta-Analysis on Quantitative Sodium, Potassium and Chloride Metabolism in Horses and Ponies. Animals 15(2), 191.
https://doi.org/10.3390/ani15020191
Hintz, H. F. & Schryver, H. F. (1976). Potassium Metabolism in Ponies. Journal of Animal Science 42(3), 637–643.
https://doi.org/10.2527/jas1976.423637x
Virkajärvi, P. ym. (2014). Nurmien kaliumtalous – Maan reservikaliumin merkitys kaliumlannoituksen suunnittelussa. MTT Raportti 165.
https://jukuri.luke.fi/items/299ba35a-5624-42fe-81a4-ee0b915b7412
Owens, T. G. ym. (2019). Nutrient content changes from steaming or soaking timothy-alfalfa hay: effects on feed preferences and acute glycemic response in Standardbred racehorses. Journal of Animal Science.
https://doi.org/10.1093/jas/skz252
UC Davis, Center for Equine Health. Hyperkalemic periodic paralysis (HYPP).
https://ceh.vetmed.ucdavis.edu/health-topics/hyperkalemic-periodic-paralysis-hypp
Maier, I. & Kienzle, E. (2024). A Meta-Analysis on Quantitative Calcium, Phosphorus and Magnesium Metabolism in Horses and Ponies. Animals, 14(19), 2765.
Eira Ney MSc.
Hevosten ravitsemusneuvoja, Edison¨s Equine Nutrition
